Herkkupaja – hyvän omantunnon herkutherkkupajaannos

Kuinka monta kertaa olet päättänyt aloittaa herkkulakon ja sitten viimeistään viikonloppuna repsahtanut…? Eikö olisikin ihanaa, jos voisi herkutella vaikka joka päivä?!

Nyt kerron ilouutisen, nimittäin Herkkupajan herkuilla voit ja saat herkutella vaikka JOKA päivä! Herkut eivät sisällä vehnää tai muitakaan viljoja, eli ne ovat gluteenittomia. Herkuissa ei myöskään ole maitoa eikä valkoista sokeria, vaan esimerkiksi pähkinöitä, avokadoa ja hunajaa – silti ne maistuvat herrrrrkullisilta!

Jos teet itsellesi lupauksen herkutella jatkossa vain Herkkupajan terveellisillä herkuilla, teet palveluksen myös terveydellesi ja jopa painonhallinta voi tämän lupauksen myötä helpottua!

Tavalliset herkut voivat aiheuttaa ongelmia

Nykypäivänä monien vatsat/suolistot ovat herkistyneitä gluteenille ja maidolle. Valkoinen sokeri taas on yksi pahiten ihmisiä sairastuttavista ruoka-aineista. Kaikki ylläolevat happamoittavat meidän kehoja ja sairaudethan viihtyvät juuri happamissa, toisin sanoen hapettomissa, oloissa. Erityisesti valkoinen sokeri (ja vehnä) aiheuttaa meille myös riippuvuutta. Siksi joillekin voi olla vaikeaa olla ilman makeaa. Herkkupajan herkut ovat kuitenkin sellaisia, että niitä voit nauttia hyvällä omallatunnolla melkeinpä niin usein kuin haluat.

Opit tekemään raakaherkkuja ja saat tietoa terveellisestä ravinnostaherkkupajanraaka-aineet

Monet Herkkupajan herkuista ovat ns. raakaherkkuja, eli niitä ei kuumenneta lainkaan. On todettu, että jos ruoka lämmitetään (lähteistä riippuen) yli 42-47 asteiseksi, sen vitamiinit ja entsyymit alkavat tuhoutumaan. Raakaruokaa ei koskaan lämmitetä yli 47 asteiseksi, siksi sen ravintoarvot säilyvät.

Herkkupajassa saat infoa käytettävistä raaka-aineista, halutessasi voimme keskustella myös mm. lisäaineiden vaikutuksesta sekä siitä mitkä hedelmät/kasvikset kannattaa ostaa luomuna ja mitkä voivat olla ihan ok myös tavallisena versiona.

Saat kaikki Herkkupajan reseptit itsellesi ja pääset herkuttelemaan

Saat reseptit 8-14 herkkuun, valmistat yhdessä parin kanssa kaksi herkkua ja lopuksi herkutellaan kaikki yhdessä! Menussa on ainakin; raakajäätelöä, raakapatukoita, raakasuklaata, moussea, lettuja ja fudgea. Näitä ei voi vastustaa, eikä onneksi tarvitsekaan! Menu voidaan räätälöidä toiveidesi mukaisesti olemassa olevien reseptien joukosta. Tarjolla on niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja.

Herkkupaja omassa kodissaherkkupajaraakapatukka

Kutsu seitsemän ystävää kotiisi, niin saat oman Herkkupaja osallistumisesi ilmaiseksi! Ystävät maksavat Herkkupajan normaalihinnan 40 € per osallistuja. Aikaa kannattaa varata noin 2,5 – 3 tuntia. Tuon mukanani kaikki raaka-aineet ja välineet herkkujen valmistamiseen. Astiat (kahvi-/teekupit, lautaset ja lusikat) lainaan mieluusti sinun keittiöstäsi, mikäli mahdollista. Jos oma keittiösi on liian pieni, voimme käyttää myös minun keittiötä Maskussa.

Herkkupaja yrityksessä

Herkkupaja on loistava ohjelmanumero myös esimerkiksi tyky-, tyhy- tai virkistyspäivään. Herkkupajan herkut edistävät työntekijöiden terveellisempää ruokavaliota ja samalla he oppivat kiinnittämään kaupassa huomiota terveellisempiin ostoksiin. Kun ravinto on kohdallaan ja keho voi hyvin, työntekijäkin jaksaa työssään paremmin. 

Herkkupaja voidaan järjestää esim. riittävän suuressa taukotilassa, jossa on jääkaappi, pakastin sekä astiat ja aterimet herkkujen syömistä varten. Toivottavaa on, että tilasta löytyy myös hella ja uuni, mutta reseptit voidaan valita siten, että niitä ei tarvita. Herkkupaja on mahdollista järjestää myös erikseen sovittavassa tilassa, tällöin hintaan lisätään mahdollinen tilavuokra.

Hinnasto yrityksille:

8-10 hlöä, 400€ + alv
11-12 hlöä, 450€ + alv
13-14 hlöä, 490€ + alv

Haluatko kokeilla itsenäisesti?

Olen tehnyt Herkkupajan Herkkureseptit nimisen e-kirjan, jossa saat yli 30 herkullista reseptiä itsellesi. Lisäksi voit lukea erilaisia käytännön vinkkejä ja lyhyitä infoja käytettävistä raaka-aineista ja tarvikkeista. Kaikki reseptit on myös kuvattu, joten tiedät, millaista lopputulosta odottaa.

Tilaa Herkkureseptit e-kirja

Pyydä tarjous tai varaa aika

Kerro kommenttikentässä tarkemmin, mistä palvelusta olet kiinnostunut. Voit myös ehdottaa jo muutamaa sinulle sopivaa aikaa.